Jarin blogi

[johannakukka]

https://yle.fi/radio/ylepuhe/koulu_on_t ... in/8044725


Koulu on tasa-arvon mahdollistajista tärkein

Minulle tasa-arvo tarkoittaa yhtäläisiä oikeuksia, perusturvaa ja –tarpeiden tyydyttymistä ja erityisesti tasavertaisia lähtökohtia toteuttaa itseään. Vaikutuksiltaan välittömin ja samalla pitkäkestoisin investointi tasa-arvoon olisi koulun tehtävien ja opettajien aseman uudelleenarviointi.

Jos koulussa tapahtuisi modernin maailman edellyttämä kehityshyppäys, pahoinvoinnin periytymistä voitaisiin hillitä ja hyvinvoinnin leviämistä kiihdyttää. Koulun tasonnoston edellytys on neljän tehtävän sisäistäminen maailmankuvassamme ja tekemisessämme.

Koulun tehtävä on kasvattaa.

Koulun tehtävä on opettaa.

Koulun tehtävä on tukea terveyttä.

Koulun tehtävä on viihdyttää.

Okei, avataan hieman. Koulun tehtävä on kasvattaa. Usein kuulee sanottavan, että kasvatus on kotien tehtävä. Kyllä, kodeilla on ensisijainen kasvatusvastuu, mutta järkevän keskustelun ja asiaintilan kohentamisen nimissä on hyvä tunnustaa tosiasia. Liian moni koti ei pysty, osaa tai välitä valaa lapselleen loppuelämän perustaa. Lisäksi tarvitaan myös kodin ulkopuolisia voimia, jotta lapsesta kasvaa ihminen. Koulun täytyy tehdä enemmän lapsen kasvatuksen eteen kuin tuntuu mukavalta ajatella.

Koulun ensisijainen tehtävä on siis sosiaalistaa eli opettaa kunnioittamaan toisten oikeuksia, täyttämään omia velvollisuuksia, tekemään yhteistyötä. Vielä yksi, joillekin kenties vaikeasti nieltävä ehto sosiaalistumiselle: täytyy oppia kunnioittamaan auktoriteetteja.

Ihminen on valtaherkkä, hierarkkinen ja äärisosiaalinen laumaeläin, jonka menestys yhteiskunnassa perustuu statuksen säätöön enemmän kuin mihinkään muuhun. Joka ei opi kunnioittamaan auktoriteetteja, ei herkisty kätketyille valtapeleille, joita käydään kaikkien kanssa, kaikissa kohtaamisissa. Silloin on vaikea pärjätä asiakkaan, esimiehen, työtoverin, mielipidejyrän, miellyttäjän, myyntimiehen, tunnehäiriöisten, uhrin, viranomaisten, hengästyttää pitääkö jatkaa, puolison kanssa.

Ilman auktoriteettia lapsen on vaikea suostua objektiksi, mikä taas on oppimiselle tärkeää. Objektin statuksessa ihminen menettää hetkellisesti valtaa ja alttius suostua auktoriteetin ohjaukseen kasvaa. Oikein viritettynä objekti oppii ja uusiutuu, varsinkin vaikeiden haasteiden edessä, koska kokemus minuuden rajoista ei estä valtaamasta uusia alueita. Subjektit sen sijaan ilmaisevat valtansa kautta jo oppimaansa, hiovat taitojaan, mutta eivät välttämättä opi uutta. Subjekti käyttää enemmän energiaa statuksensa suojeluun eli pelkää epäonnistumista, siinä missä objekti saa luvalla paljastua toistaiseksi taitamattomaksi. Objektit suostuvat tekemään asioita, joista subjekti valtaansa vedoten voi vastustaa tai kieltäytyä. Jos alkaa harrastaa balettia tai itsepuolustuslajeja, vasta-alkaja harvoin vie vallan madamelta tai mustan vyön senseiltä ja alkaa johtaa tapahtumien kulkua salissa. Koulussa olen kuullut tällaista tapahtuvan.

Mitä enemmän opettajalla on valtaa, sitä vähemmän hän joutuu sitä käyttämään. Vahvan auktoriteetin johtamasta luokasta korjataan aikanaan suurenmoinen sato, kun oppilaat lopulta haastavat opettajan tämän omassa pelissä, tekevät vallankaappauksen ja vievät loppuelämää ylevöittävän satonsa lahjaksi maailmalle.

Koulun tehtävä on tietenkin myös opettaa. Olen kuullut ihan luokanopettajaltakin väitteen, jonka mukaan koulun ainoa tehtävä on sosiaalistaa. Peruste on kuulemma se, että opittu aines joka tapauksessa unohtuu tai se on hyödytöntä myöhemmässä elämässä. Soopaa.

Törmään jatkuvasti korkeakoulutettuihin ihmisiin, joilla on kolme taitovajetta. He eivät osaa yhdyssanoja, eivätkä he ylipäänsä ole muodostaneet syvenevää suhdetta kieleen. He eivät hahmota syy-seuraus –suhteita, monimutkaisia kokonaisuuksia suhteellisuudentajuisesti eivätkä systeemisiä muutoksia, koska matematiikka ”ei vaan ollu mun juttu”. He eivät ole kiinnostuneita menneestä eivätkä muukalaisten mielenkiinnon kohteista, koska yleissivistyksen taso ei riitä.

Paha juttu. Ilman kieltä, loogista hahmotuskykyä ja kulttuurillista uteliaisuutta elämän on tylyä ja tylsää.

Ei tarvitse olla hyvä tai pitää kielistä, matematiikasta ja yleissivistävistä aineista. Riittää kun opettelee perusasiat ulkoa. Ne ovat kuin taikasiemeniä, jotka tuntemattomassa tulevaisuudessa puhkeavat runsassatoisiksi puutarhoiksi. Tämä vaatii opettajaa, joka osaa markkinoida oppiaineet kiinnostaviksi.

Yksi hämmästyttävimmistä viime vuosien koulutuspoliittisista virheistä on ollut jättää heitteille kokonaisen sukupolven terveys vähentämällä koululiikuntaa. Pelien, liikunnan ja fyysisten haasteiden puute altistaa lapsen kaikenlaisille kirouksille, joista keholliset terveyshaitat ovat vain kapea siivu. Pahinta jälkeä passivoidulle koululaisille syntyy kognitiivisissa, mielenterveydellisissä ja sosiaalisissa kapasiteeteissa.

Harvard Medical Schoolin John A Ratey kirjassaan Spark kertoo, mitä seuraa, jos saadaan lapset liikkumaan ennen koulupäivän alkua. Seuraa ihme. Aivot muuttuvat uskomattomalla tavalla. Akateemisen kehityksen käyrä nojaa lähes y-akseliin. Käytöshäiriöt katoavat. Ystävyydet kukoistavat.

Vaan kuinka on tutkimus ja terve järki puhutellut suomalaista kouluvirkamiestä liikunnan suhteen? Pistää vihaksi.

Peruskoulun parhaita puolia on se, että sekaisin luokilla on sekä hyvää oppilasainesta että sitä heikompaa sakkia. Se, että koulukavereina on kaikenlaista väkeä, palvelee niin lahjakasta kuin oppimisongelmaista. Sama pätee eri sosiaaliluokkien kanssakäymiseen keskenään koulussa. Tutkimukset osoittavat että sosio-kognitiivinen hajonta oppilaiden kesken suojelee heikommin pärjääviä ja samalla virkistää hyväosaisten ihmisyyttä. Eliittikoulut jättävät osan yhteiskunnasta oman onnensa nojaan ja pelkistävät liiaksi oppilaidensa sosiaalista maailmankuvaa.

Sattuneesta syistä olen saanut opiskella ja tutustua koulujen parhaimmistoon. Yksi keskeinen syy siihen, miksi parhaiden koulujen työrauha ja työn tulokset nousevat tavoittamattomasti keskiarvon yläpuolelle on se, että pentujen mielestä koulussa on hauskaa. Koulussa on panostettu viihteeseen niin paljon, että lapset viettävät runsaasti aikaansa koulussa varsinaisen koulutyön ulkopuolella. Tällaisissa kouluissa opettajien ja oppilaiden suhde perustuu auktoriteetin, vapauden ja vastuun väliseen vuoropuheluun.

Monissa maissa koulu on sosiaalisen elämän napa, jossa eri sukupolvet ja sosiaaliluokat viettävät vapaa-aikaa, ylläpitävät ihmissuhteita, nauttivat viihteestä ja pitävät vaikeatkin tapaukset samassa junassa.

Koulupäivät pidemmiksi, rasittavammiksi ja hauskemmiksi. Opettajille ylästatus.

Jari Sarasvuo
12.05.2013