Jarin blogi
Lähetetty: 02 Elo 2017, 23:14
https://yle.fi/radio/ylepuhe/jari_saras ... sa/8097663
Armo on johtamisinnovaatioiden ässä
Kulttuurievoluutio on voima ihmiskunnan kehityksen takana.
Niin ihminen kuin apinakin raiskaa ja murhaa lajitovereitaan. Mutta siinä missä apinat jatkavat kolttosiaan entiseen malliin, ihmisten käytös kohenee vääjäämättä. Toki karmeita taantumisia tapahtuu, mutta läpi vuosisatojen trendi on selvä: per syntynyt ihminen hirviömäisten tekojen ilmaantuvuus vähenee.
Kulttuurievoluutio selittää myös sen, miksi ihminen ei kuollutkaan sukupuuttoon silloin sivilisaation aamunkoiton aikaan, jolloin heimomme oli geenitutkijoiden mukaan surkastunut muutaman tuhannen tyypin pälyileväksi porukaksi Afrikassa.
Meidät erotti pandan kohtalosta kaksi asiaa. Ensinnäkin meille sattui seksi ja ruoka maistumaan, päinvastoin kuin tälle evoluution pudokkaalle. Toiseksi me keksimme uskonnon.
Vaikka uskonnot eivät täytä lupauksiaan markkinointiväittämiensä mukaisesti ja vaikka uskonnoista on koitunut kaikenlaista häpeällistä haittaa, niistä on ollut myös hyötyä ihmisarvoisen elämän rakentamisessa. Niiden myötä kielen ja kulttuurin jäsentyminen saivat perustan.
Pohdin uskontoja ja uskoa tarkemmin myöhemmin keväällä, mutta tällä viikolla haluan keskittyä historian tärkeimpään innovaatioon, armoon. Nyt ei puhuta pelastusopista, vaan ihan käytännön elämästä.
Juu, työkalut, tuli ja talous ovat olleet eloonjäämisemme kannalta suuria siunauksia, mutta ilman armoa meno olisi ollut tylyä eikä tulevaisuuteen olisi luottamista.
Armo on vaikea käsite, varsinkin suomeksi. Englanniksi armo avautuu kahden pääkäsitteen kautta, mercy ja grace. Ensimmäinen liittyy syntisen anteeksiantoon. Toinen taas lahjaan, suojaan ja suosioon, joka annetaan ilmaiseksi myös kyvyttömälle ja kelvottomalle.
Armo on ansaitsematonta hyvää, rakkautta ja anteeksiantoa. Vaikka teemme pahaa, peli ei ole ohi. Vaikka emme omilla teoillamme pysty kattamaan tarpeitamme, meistä silti huolehditaan.
Vertaa Hammurabin lakia nykyaikaiseen tapaan, armollisempaan oikeuskäytäntöön. Raiskaajille ei anneta samalla mitalla. (Suomessa heitä usein vain nuhdellaan, mutta sivistysvaltioissa sentään pannaan jäähylle, toivottavasti pitkälle.) Kansanmurhaajan sukua ei surmata, jos oikeus saa päättää. Pahoinpitelijän hampaita ei hakata irti, vaikka nakkikioskilla tuli siroteltua kaverin leegot hankeen.
Kiitos kulttuurievoluution, oikeus ei enää ole kostamista. Pahantekijän rangaistus ei ilmennä samantasoista alhaisuutta yhteisön puolelta. Oikeus pyrkii nimensä mukaisesti oikaisemaan sekä rikollisen että uhrin sijoiltaan mennyttä tunne-elämää, ei vääristämään niitä entisestään. Jos haluaa kostaa, on paras kaivaa kaksi hautaa. Toinen tulee omaan käyttöön.
Koska meille annetaan anteeksi, me saatamme oppia antamaan anteeksi toisille ja itsellemme. Ilman tätä taitoa ei kestä.
Elämä on helminauha, joka kootaan luopumisesta ja pettymyksistä. Kaikki mihin kiinnyt, otetaan pois. Vasta luopumisen jälkeen asiat paljastavat todellisen arvonsa. Entäpä ne pettymykset? Jos elät täydesti ja yrität tosissasi, niin petyt, petyt, petyt, kunnes lopussa petyt niin, että et jaksa enää yrittää. Välissä voi olla onnistumista, kukoistusta ja menestystä. Kysykää keneltä tahansa täyttymystään kohti työskennelleeltä huippu-urheilijalta tai yrittäjältä.
Luopumisen ja pettymyksen rajaama elämä kysyy meiltä tunnetaitoja. Ehkä tärkein niistä on surutyö, kyky käsitellä menetystä. Tekemätön surutyö voi johtaa masennukseen, uupumukseen ja sielun kuolioon. Surutyössä on kyse anteeksiannosta. Taas ollaan armon ytimessä.
Koska anteeksiannon ehto ei ole hyvyys vaan tapahtuneen kohtaaminen, se on useimpien ulottuvilla. Jos ehdot olisivat kovemmat, kenellä riittäisi happi?
Armo tarkoittaa lupaa aloittaa alusta, mahdollisuutta yrittää uudestaan. Mille tasolle ihmiskunnan osaaminen olisi noussut, jos ei olisi saanut epäonnistua, eksyä, erehtyä? Moni ihme olisi jäänyt näkemättä.
Hyvässä työyhteisössä on johtamiskulttuuri, jonka suojissa on turvallista pelätä. On turvallista panna kaikki likoon ja päätyä kontilleen haasteensa edessä. Siellä missä on armoa, siellä heittäydytään peliin täydestä sydämestä, leikitään tilaisuudella ja nauretaan epäonnistumisen riskille päin naamaa. Siellä missä taas ei ole naurua, siellä ei ole armo saanut aloittaa työtään. Joku pyhä heppu jakoi tällaisia johtamisoppeja.
Kirkkoisä Augustinus taisi olla pettynyt, kun Jesse ei noudattanutkaan ilmoittamaansa paluuaikataulua. Edes Rooman raiskaaminen ei saanut Hippon piispaa luopumaan toivosta ja hylkäämään armon idean jatkokehittelyä. Hän ehdotti, että rakennetaan se uusi Jerusalem sitten ihmisvoimin. Lutterin Martti tarttui runsaat tuhat vuotta myöhemmin Augustinuksen ajatukseen siitä, miten se armo oikein tulee ymmärtää.
Mutta vasta työväenliike, herätysliikkeet ja sivistysliike veivät projektin maaliin. Ne tekivät tuonpuoleisesta tämänpuoleista.
Syntyi yhteiskunta, joka perustui armoon eli ansaitsemattomaan rakkauteen.
Toimiessaan yhteiskunta mahdollistaa sen, että takamatkalaisetkin saavat mahdollisuutensa vahvistua, rakastaa ja tehdä työtä - ja palvella siten niitä, jotka eivät enää pysty, vaan tarvitsevat huolenpitoa. Tämä yhtälö pysyy kasassa vastuulla ja kiitollisuudella.
Jos johtaminen määritellään tavaksi käyttää yhteisön voimavaroja mahdollisimman hedelmällisesti, armo on kaikkien aikojen johtamisinnovaatio.
Tämän tarkoitus ei ollut loukata uskovia tai uskonnon kriitikkoja. Tämän tarkoitus oli stimuloida ajatuksia ja vuoropuhelua.
Jos nyt kumminkin loukkaannuit, kavensit itse omaa maailmaasi. Omapa on tonttisi. Sinne saa pystyttää aitaa ja kaivaa juoksuhautaa ilman rakennuslupaa. Valitettavasti.
Jari Sarasvuo
13.01.2013
Armo on johtamisinnovaatioiden ässä
Kulttuurievoluutio on voima ihmiskunnan kehityksen takana.
Niin ihminen kuin apinakin raiskaa ja murhaa lajitovereitaan. Mutta siinä missä apinat jatkavat kolttosiaan entiseen malliin, ihmisten käytös kohenee vääjäämättä. Toki karmeita taantumisia tapahtuu, mutta läpi vuosisatojen trendi on selvä: per syntynyt ihminen hirviömäisten tekojen ilmaantuvuus vähenee.
Kulttuurievoluutio selittää myös sen, miksi ihminen ei kuollutkaan sukupuuttoon silloin sivilisaation aamunkoiton aikaan, jolloin heimomme oli geenitutkijoiden mukaan surkastunut muutaman tuhannen tyypin pälyileväksi porukaksi Afrikassa.
Meidät erotti pandan kohtalosta kaksi asiaa. Ensinnäkin meille sattui seksi ja ruoka maistumaan, päinvastoin kuin tälle evoluution pudokkaalle. Toiseksi me keksimme uskonnon.
Vaikka uskonnot eivät täytä lupauksiaan markkinointiväittämiensä mukaisesti ja vaikka uskonnoista on koitunut kaikenlaista häpeällistä haittaa, niistä on ollut myös hyötyä ihmisarvoisen elämän rakentamisessa. Niiden myötä kielen ja kulttuurin jäsentyminen saivat perustan.
Pohdin uskontoja ja uskoa tarkemmin myöhemmin keväällä, mutta tällä viikolla haluan keskittyä historian tärkeimpään innovaatioon, armoon. Nyt ei puhuta pelastusopista, vaan ihan käytännön elämästä.
Juu, työkalut, tuli ja talous ovat olleet eloonjäämisemme kannalta suuria siunauksia, mutta ilman armoa meno olisi ollut tylyä eikä tulevaisuuteen olisi luottamista.
Armo on vaikea käsite, varsinkin suomeksi. Englanniksi armo avautuu kahden pääkäsitteen kautta, mercy ja grace. Ensimmäinen liittyy syntisen anteeksiantoon. Toinen taas lahjaan, suojaan ja suosioon, joka annetaan ilmaiseksi myös kyvyttömälle ja kelvottomalle.
Armo on ansaitsematonta hyvää, rakkautta ja anteeksiantoa. Vaikka teemme pahaa, peli ei ole ohi. Vaikka emme omilla teoillamme pysty kattamaan tarpeitamme, meistä silti huolehditaan.
Vertaa Hammurabin lakia nykyaikaiseen tapaan, armollisempaan oikeuskäytäntöön. Raiskaajille ei anneta samalla mitalla. (Suomessa heitä usein vain nuhdellaan, mutta sivistysvaltioissa sentään pannaan jäähylle, toivottavasti pitkälle.) Kansanmurhaajan sukua ei surmata, jos oikeus saa päättää. Pahoinpitelijän hampaita ei hakata irti, vaikka nakkikioskilla tuli siroteltua kaverin leegot hankeen.
Kiitos kulttuurievoluution, oikeus ei enää ole kostamista. Pahantekijän rangaistus ei ilmennä samantasoista alhaisuutta yhteisön puolelta. Oikeus pyrkii nimensä mukaisesti oikaisemaan sekä rikollisen että uhrin sijoiltaan mennyttä tunne-elämää, ei vääristämään niitä entisestään. Jos haluaa kostaa, on paras kaivaa kaksi hautaa. Toinen tulee omaan käyttöön.
Koska meille annetaan anteeksi, me saatamme oppia antamaan anteeksi toisille ja itsellemme. Ilman tätä taitoa ei kestä.
Elämä on helminauha, joka kootaan luopumisesta ja pettymyksistä. Kaikki mihin kiinnyt, otetaan pois. Vasta luopumisen jälkeen asiat paljastavat todellisen arvonsa. Entäpä ne pettymykset? Jos elät täydesti ja yrität tosissasi, niin petyt, petyt, petyt, kunnes lopussa petyt niin, että et jaksa enää yrittää. Välissä voi olla onnistumista, kukoistusta ja menestystä. Kysykää keneltä tahansa täyttymystään kohti työskennelleeltä huippu-urheilijalta tai yrittäjältä.
Luopumisen ja pettymyksen rajaama elämä kysyy meiltä tunnetaitoja. Ehkä tärkein niistä on surutyö, kyky käsitellä menetystä. Tekemätön surutyö voi johtaa masennukseen, uupumukseen ja sielun kuolioon. Surutyössä on kyse anteeksiannosta. Taas ollaan armon ytimessä.
Koska anteeksiannon ehto ei ole hyvyys vaan tapahtuneen kohtaaminen, se on useimpien ulottuvilla. Jos ehdot olisivat kovemmat, kenellä riittäisi happi?
Armo tarkoittaa lupaa aloittaa alusta, mahdollisuutta yrittää uudestaan. Mille tasolle ihmiskunnan osaaminen olisi noussut, jos ei olisi saanut epäonnistua, eksyä, erehtyä? Moni ihme olisi jäänyt näkemättä.
Hyvässä työyhteisössä on johtamiskulttuuri, jonka suojissa on turvallista pelätä. On turvallista panna kaikki likoon ja päätyä kontilleen haasteensa edessä. Siellä missä on armoa, siellä heittäydytään peliin täydestä sydämestä, leikitään tilaisuudella ja nauretaan epäonnistumisen riskille päin naamaa. Siellä missä taas ei ole naurua, siellä ei ole armo saanut aloittaa työtään. Joku pyhä heppu jakoi tällaisia johtamisoppeja.
Kirkkoisä Augustinus taisi olla pettynyt, kun Jesse ei noudattanutkaan ilmoittamaansa paluuaikataulua. Edes Rooman raiskaaminen ei saanut Hippon piispaa luopumaan toivosta ja hylkäämään armon idean jatkokehittelyä. Hän ehdotti, että rakennetaan se uusi Jerusalem sitten ihmisvoimin. Lutterin Martti tarttui runsaat tuhat vuotta myöhemmin Augustinuksen ajatukseen siitä, miten se armo oikein tulee ymmärtää.
Mutta vasta työväenliike, herätysliikkeet ja sivistysliike veivät projektin maaliin. Ne tekivät tuonpuoleisesta tämänpuoleista.
Syntyi yhteiskunta, joka perustui armoon eli ansaitsemattomaan rakkauteen.
Toimiessaan yhteiskunta mahdollistaa sen, että takamatkalaisetkin saavat mahdollisuutensa vahvistua, rakastaa ja tehdä työtä - ja palvella siten niitä, jotka eivät enää pysty, vaan tarvitsevat huolenpitoa. Tämä yhtälö pysyy kasassa vastuulla ja kiitollisuudella.
Jos johtaminen määritellään tavaksi käyttää yhteisön voimavaroja mahdollisimman hedelmällisesti, armo on kaikkien aikojen johtamisinnovaatio.
Tämän tarkoitus ei ollut loukata uskovia tai uskonnon kriitikkoja. Tämän tarkoitus oli stimuloida ajatuksia ja vuoropuhelua.
Jos nyt kumminkin loukkaannuit, kavensit itse omaa maailmaasi. Omapa on tonttisi. Sinne saa pystyttää aitaa ja kaivaa juoksuhautaa ilman rakennuslupaa. Valitettavasti.
Jari Sarasvuo
13.01.2013